maanantai, 08 huhtikuu 2013 00:00

Joka päivä on ikäihmisten ulkoilupäivä

Written by

Hyvään vanhuuteen kuuluu mahdollisuus ja oikeus päästä ulos – itsenäisesti tai avustettuna. Ulkoilu on jokaisen ihmisen perusoikeus.

Kun ihmisen ulkona liikkuminen vähenee tai loppuu, vaikeutuu myös vanhuksen itsenäisen arkielämän hallinta, joka lisää riippuvuutta sekä tarvetta apuun ja kotihoitopalvelun tarve kasvaa.

Liikkumiskyvyn ja toimintakyvyn puute on toiseksi suurin syy laitoshuoltoon

Ulkoilun ja sitä kautta liikunnan väheneminen tulisi toimia hälytysmerkkinä iäkkäälle itselleen, hänen läheisilleen ja vanhustyöntekijöille. On osoitettu, että onnistuneet ulkoilukokemukset tuovat lisää varmuutta ja vähentävät esimerkiksi kaatumisen pelkoa.

Tueksi tarvitaan avustajia ja kalustoa

Niin kotona kuin laitoksissa asuvien ikäihmisten ulkoilun tueksi tarvitaan avustajia ja kalustoa. Tähän kannattaa siis satsata. Ulkoilu on hyödyllistä terveysliikuntaa, parantaa unen laatua, lisää osallistumista ja osallisuutta.

Read 466 times